TAISTO PALONEN

Valaistus-asiantuntija

TILA Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Valaistuksen asiantuntija 30 vuoden kokemuksella.

Taisto Palonen puhuu työpaikkojen ja kotien hyvän valon puolesta

 

VIISAIDEN VALAISINVALINTOJEN KAUTTA VIIHTYISÄÄN KOTIIN
TILA Group on uudis- ja korjausrakentamisen toteuttajaksi ja kehittäjäksi luotu yritys. Mukana perustamisvaiheestaan asti on ollut monialaisten kokeneiden rakennusalan osaajien verkosto. ”Kaikki sellaiset liiketoiminnalliset ajatukset, joita ei heti tarvitse uusia, ovat liiketoiminnan kestävä muoto. TILA Groupiin lähdin mukaan juuri tällä perusteella”, kertoo Taisto Palonen, TILA Groupin hallituksen puheenjohtaja. Hän tuo asiantuntijajoukkoon valon ja valaistuksen asiantuntemuksen. Valaistussuunnittelija, yrittäjä, Laatuvalo Oy:n omistaja on väsymätön hyvän valon puolesta puhuja. Hän perusti yrityksensä vuonna 1994 ja rakentaa parhaillaan myös uutta, laadukkaiden valaisimien verkkokauppaa. ”Emme kelpuuta myytäviksi tuotteiksi mitään muuta kuin meidän laatukriteerimme täyttäviä tuotteita”, hän kertoo. ”Hänen työuraansa sisältyy kohteita Cannesin läheltä Muonioon, yökerhoista ja hotelleista kauppoihin ja muihin liiketiloihin. Koteja, koteja niin monenlaisia”, kertoo Palonen. Tällä hetkellä valaistussuunnittelu on eriytetty ja yrityskokonaisuus käsittää nyt yritykset Valon Laatu ja Laatuvalo, joiden hallinnollinen koti on Laatu Group. Näin voimme toimia laajasti suunnittelijana, maahantuojana ja verkkokauppana”, Palonen kertoo. ”Toimimme valaistuksen kanssa hyvin laajasti. Vain asennukset olemme ulkoistaneet.”

Ei voi olla totta – uudiskohteissakin on katto ja siinä keskellä yksi valopiste!

 

Kun Taisto Palosta kuuntelee, tulee valomielessä vähän toivoton olo: ”Vielä tänäkin päivänä uudiskohteissa on nähtävissä tilanteita, että tyhjissä huoneissa on todellakin yksi valopiste keskellä huonetta”, Palonen harmittelee. ”Edes perusasiaa valaistuksen kannalta, himmennintä, ei välttämättä ole.” ”Asunnon uusi omistaja sitten on ihmeissään etsiessään sisustukseen sopivaa valaisinta ja asuminen on yhdessä valossa. Missä on epäsuora valaistus? Kuka todella tarvitsee kovaa, kirkasta valoa kylpyhuoneessa ensimmäisenä aamulla?” Palonen kysyy. Hän saa yrittäjänä kuulla paljon valotarinoita: ”Ihmiset ratkaisevat asioita esimerkiksi niin, että ovia jätetään raolleen ja valo otetaan muista huoneista. Sen sijaan, että tarvittava valaistus olisi alun pitäen jo ottanut huomioon arjen ja asumisen.”

Tietoa on – missä taito?
Palonen on valon ja valaistuksen ymmärtäjä käytännön elämänkin kautta. ”Minulla on pitkä työhistoria, jonka myötä olen pohtinut valaistuksen merkitystä. Tunnen laivat, hotellit ja toimitilat laajasti. Yritystoiminnankin alku on juuri siinä, että havahduin valaistuksen suunnittelun vähäisyyteen Suomessa. Minulla on riittänyt innostusta tutkia asioita ja kyllä se on kannustavaa, kun Laatuvalo Oy:n asiakkaiden myötä on saanut palautetta siitä, miten paljon oikeilla valaistus- ja valaisinratkaisuilla ihmisten elämänlaatu on voinut parantua”, Palonen kertoo. ”Esimerkiksi haluan nostaa päänsäryn ja valaisimista lähtevän flicker-ilmiön yhteyden. Olen keskustellut tästä, mutta myös valaistuksen merkityksestä laajemminkin, silmälääkäreiden kanssa. Käytännön apua voi todellakin saada sillä, että vaihdetaan valaisimia, kiinnitetään huomio arkisen ympäristön valaistukseen. Minulla on todellista palautetta siitä, miten valaistuksen korjaaminen on vaikuttanut myös päänsäryn vähenemiseen.”

”Himmentimien ja epäsuoran valon merkitys on suuri, ja tietoa siitä on olemassa, mutta siitä huolimatta kohtaan jatkuvasti uudiskohteita, joissa rakentamisen vaiheissa on vain ratkaistu valaistus halvasti ja ottamatta huomioon asumaan tulevia ihmisiä. Kunhan jotain on”, ja tätä periaatetta vastaan Palonen puhuu väsymättä. ”Valo on viihtyisyyttä. Kun aurinkoa emme täysin sisätiloihin saa, voimme ottaa auringon tuoman ilon liikkumalla ulkona ja sisätiloihin luoda sellaiset ratkaisut, että silmämme voivat hyvin, ja ihminen kokonaisvaltaisesti voi hyvin. Mikä voikaan luoda kodin tunnelmaa enemmän kuin hyvä valaistus!” Palonen innostaa. Ja toisinpäin: ”Huono valaistus vaikuttaa värintoistoon jopa niin paljon, että ihmisen iho voi näyttää joltain aivan muulta kuin ihminen itse toivoisi ja miltä hän luonnollisena näyttääkään”, Palonen sanoo.

Silmää ei pidä laittaa korjaamaan ihmisen virheitä
Taisto Palonen on kriittinen tämän päivän valorakentamisesta Suomessa. ”En haluaisi sanoa näin, mutta näin joudun toteamaan: Suomessa ei satsata valaistukseen riittävästi. Ei ymmärretä sitä, miten paljon asumisturvallisuutta ja -viihtyisyyttä valaistuksen oikeanlainen miettiminen, suunnittelu ja toteutus voikaan tuoda. Pelkkä se, että valaisimet ja valaistus mahtuu rakentamisen kokonaisbudjettiin, ei kerro vielä mitään. Valaistukselle pitää antaa oma budjettinsa. Ihmisten tulee saada myös itse valita mieleisiään ja elämäntilanteeseensa sopivaa valaistusta”, Palonen puhuu uudisrakentamisesta asukkaiden puolesta.

Älkää ihmiset taivasta valaisko!
Taisto Palonen puhuu lämpimästi pihojen valaistuksesta. ”Usein pihavalot osoittavat valonsa taivaalle, suoraan ylöspäin. Sanon havainnollistaen mielelläni, ettei kannata avaruutta valaista. ”Tontille saa todella hienon tunnelman ympäri vuoden, kun pihavalaistus suunnitellaan huolella ja ympäristö tarkoin huomioiden.” Esimerkkejä on paljon. Laatuvalolla on tuotteita, joita esitellään mielellään: puurunkoisia valaisimia, jotka kuin kuuluisivat luontoon aivan itsestään, lyhtyjä ja valaisimia, joissa on uniikkeja ideoita. Lyhty valaisee, vaikkei sen sisällä olekaan kynttilää. Katkaisija on kuin koriste itsessään ja luo mielikuvia niin monista uusista innovaatioista. Koti,  piha ja valo – näistä asioista on aivan varmasti kuultava lisää!

Valo – aina yhteydessä elämään
Vaikka kokeneena valaistussuunnittelijana Taisto Palonen hallitsee työpöytäolosuhteet uudis- ja korjausrakentamiskohteiden osalta, erityisosaaminen ja näkemykset tulevat kuitenkin elämästä. Liikunnallisen perheen harrastukset, aktiivinen ote verkostoitumiseen yrityselämän ja harrastusten kautta ovat osoittaneet hyvän valon tarpeen ja suuren merkityksen. Vaikka onkin niin, että pelkkä hyvä valo jäähallissa ei takaa onnistumista jääkiekossa, eihän? Taisto Palosen löydät pelaamassa säännöllisesti Jätkäsaaresta yhä. ”Pitää olla vauhtia ja vaarallisia tilanteita”, hän naurahtaa.